Open customer recommendations about Grapevine.de

Lasten joulujuhla

Lasten joulujuhla!

Joulu on täynnä iloa ja puuhailua! Jos sinulla on pieniä lapsia, on mukava järjestää heille ja heidän kavereilleen jotakin erityistä joulupuuhaa. Tänne olemme koonneet muutamia vinkkejä lasten omaan joulujuhlaan. Kutsu kaverit viettämään iloista joulukuista iltapäivää – lasten ikiomaa joulujuhlaa. Pienemmille vieraille yleensä riittää noin kahden-kolmen tunnin pituinen juhla.

Ruokaa & juomaa

Maistuvia joulunaposteltavia lasten joulujuhlaan ovat pienet lihapulla- ja prinssinakkivartaat juustokuutioiden, paprikapalojen ja viinirypäleiden kera, sekä cocktailpalat jotka rakentuvat tummasta leivästä ja maksapasteijasta ja tuoreesta kurkusta. Hauska idea on myös tehdä kuviovoileipiä piparkakkumuotilla, tai täytettyjä rieskarullapaloja, joiden päälle/täytteeksi sopi hyvin muun muassa majoneesi, kinkku, paprika ja persilja. Laita esille myös tarjotin jossa on mandariinilohkoja ja muita hedelmiä sekä piparkakkuja ja itse leivottuja pullia, tai jouluteemalla koristeltuja kuppikakkuja. Juomaksi totta kai joulujuomaa, kuten esimerkiksi Ruotsista meillekin rantautunutta omenanmakuista Julmust-joulujuomaa.

Puuhastelua

Koristele piparkakkutalo ja piparkakut

Anna lasten koristella piparkakkutalo! Voit perinteisesti leipoa itse piparkakkutalon osat, tai jos haluat päästä hieman helpommalla, voit ostaa ne valmiina. Jos sinulla on pieniä lapsia voi olla hyvä koota talo ennen juhlaa, koska sulatettu sokeri on kuumaa ja talon kokoamisen tulisi sujua nopeasti. Anna sitten lasten koristella valmis piparkakkutalo kuorrutteella ja erilaisilla makeisilla mielensä mukaan. Anna jokaiselle lapselle lisäksi yksi iso piparkakku jonka jokainen voi koristella oman maun mukaan ja viedä kotiin muistoksi juhlasta.

Jouluappelsiinit

Mikään ei tuoksu niin jouluiselle kuin mausteneilikoilla koristellut appelsiinit. Anna jokaiselle lapselle oma appelsiini ja kasa mausteneilikoita ja anna lasten askarrella jouluntuoksuiset neilikka-appelsiinit. Auta lapsia kiinnittämään kaunis jouluinen ripustusnauha appelsiinin ympärille. Jouluappelsiini on myös hieno koriste kotiin vietäväksi.

Askartele Lumihiutale-koristeet

Käytä askarteluun valkoista paperia. Anna lapsille mielellään joitakin pyöreitä esineitä joiden mukaan piirtää paperille ympyrä. Seuraavaksi leikkaa ympyrä paperista. Pienemmät lapset voivat tarvita leikkaamisessa apua. Seuraavaksi taita ympyrä kahtia jonka jälkeen taittele paperi kolmioksi ja vielä kerran kolmioksi tai vielä useammaksi kolmioksi riippuen paperin taipuisuudesta. Piirrä taitekohtiin erilaisia kuvioita, kuten kolmioita, puolipalloja ja koloja. Leikkaa sitten piirretyt kuviot saksilla auki, avaa tämän jälkeen paperi ja katso millainen lumihiutaleesta tuli – jokainen lumihiutale on uniikki! Voit ripustaa koristeet langalla tai siimalla, tai liimata ikkunaan esimerkiksi teipillä tai sinitarralla.

Leikkejä

Piirileikki/Letkatanssi

Laulakaa joululauluja ja tanssikaa kuusen ympärillä. Jos kuusta ei ole vielä tuotu sisälle on letkatanssi ympäri talon hauska vaihtoehto.

Aarteenetsintä

Järjestä hauska aarteenetsintä! Jos sinulla on aikaa niin voit suunnitella oman aarteenetsinnän vihjeineen ja piilopaikkoineen tai sitten voit valita jonkun Grapevinen valmiista aarteenetsintätuotteista.

Joulumysteeri on valmis aarteenetsintä, jossa on kaikki mitä tarvitset>>

Sään salliessa ja jos lunta riittää on talvinen aarteenetsintä ulkona erinomaisen hauskaa aktiviteettia>>

Tuolileikki - kaikki yhdellä tuolilla

Laita ympyrän muotoon yhtä monta tuolia kuin on lapsia. Soita joulumusiikkia, lapset tanssivat tuolien ympäri ja kun musiikki pysähtyy lapset istuvat vapaina oleville tuoleille. Kun musiikki alkaa uudestaan poista samalla leikistä yksi tuoli. Seuraavan kerran kun musiikki pysähtyy lapset etsivät taas tuolin jolle istua ja kaksi lapsista jakaa yhden tuolin jne. Tässä leikissä ei kukaan tipu pois vaan tarkoitus on että lapset tekevät yhteistyötä ja viihtyvät toistensa seurassa – lopulta jäljellä on vain yksi tuoli ja hyväntuulisia lapsia yhdessä rykelmässä – josta saa myös erinomaisen tilannekuvan kameralla ja hauskan muiston leikistä.

Laula joululauluja

Jos haluat päättää joulujuhlan hieman rauhallisempaan aktiviteettiin, on joululaulujen laulaminen yhdessä aina yhtä mukavaa.

  • Olet juuri lisännyt tämän tuotteen ostoskoriin:

    Aarteenetsintä: Talvimysteeri 7-10 vuotiaille

    aarteenetsintä talvi
    aarteenetsintä talvi
    0 out of 5

    Aarteenetsintä: Talvimysteeri 7-10 vuotiaille

    Lastenjuhlat voi pitää myös talvella ulkona! Grillatkaa makkaraa ja vaahtokarkkeja ja tarjoa juomaksi lämmintä kaakaota! Tämän jälkeen onkin aika heittäytyä jännittävään aarteenetsintään ja ratkaista…

    16,90 VAT

    Lastenjuhlat voi pitää myös talvella ulkona! Grillatkaa makkaraa ja vaahtokarkkeja ja tarjoa juomaksi lämmintä kaakaota! Tämän jälkeen onkin aika heittäytyä jännittävään aarteenetsintään ja ratkaista…

  • Olet juuri lisännyt tämän tuotteen ostoskoriin:

    Aarteenetsintä ulkona - TALVI

    Aarteenetsintä ulkona
    Aarteenetsintä ulkona
    0 out of 5

    Aarteenetsintä ulkona – TALVI

    Hauska aarteenetsintä lumiseen talveen. 24 valmiin vihjeen ja yksinkertaisen rekvisiitan avulla järjestät huisin hauskan aarteenetsinnän 5 minuutissa! Aarteenetsinnän voit järjestää helposti…

    12,90 VAT

    Hauska aarteenetsintä lumiseen talveen. 24 valmiin vihjeen ja yksinkertaisen rekvisiitan avulla järjestät huisin hauskan aarteenetsinnän 5 minuutissa! Aarteenetsinnän voit järjestää helposti…

  • Olet juuri lisännyt tämän tuotteen ostoskoriin:

    Aarteenetsintä: Talvimysteeri 4-6 vuotiaille

    aarteenetsintä talvi
    aarteenetsintä talvi
    0 out of 5

    Aarteenetsintä: Talvimysteeri 4-6 vuotiaille

    Lastenjuhlat voi pitää myös talvella ulkona! Grillatkaa makkaraa ja vaahtokarkkeja ja tarjoa juomaksi lämmintä kaakaota! Tämän jälkeen onkin aika heittäytyä jännittävään aarteenetsintään ja ratkaista…

    16,90 VAT

    Lastenjuhlat voi pitää myös talvella ulkona! Grillatkaa makkaraa ja vaahtokarkkeja ja tarjoa juomaksi lämmintä kaakaota! Tämän jälkeen onkin aika heittäytyä jännittävään aarteenetsintään ja ratkaista…

  • Olet juuri lisännyt tämän tuotteen ostoskoriin:

    3 pientä joulupeliä

    0 out of 5

    3 pientä joulupeliä

    Jouluun kuuluu totta kai joulupuuhastelu! Tässä on kolme pientä peliä koottavaksi itse – bingo, muistipeli ja Kim-leikki – lisäksi puuhasettiin sisältyy joululahjaetikettejä ja…

    4,90 VAT

    Jouluun kuuluu totta kai joulupuuhastelu! Tässä on kolme pientä peliä koottavaksi itse – bingo, muistipeli ja Kim-leikki – lisäksi puuhasettiin sisältyy joululahjaetikettejä ja…

  • Olet juuri lisännyt tämän tuotteen ostoskoriin:

    Aarteenetsintä: Joulumysteeri 4 - 6 vuotiaille

    joulu leikkit
    joulu leikkit
    0 out of 5

    Aarteenetsintä: Joulumysteeri 4 – 6 vuotiaille

    Tavallista hajamielisempi tonttu on kadottanut samettipussit, jotka sisältävät taikapölyä, jonka avulla Joulupukin porot voivat lentää paikasta toiseen! Ilman taikapölyä Joulupukki ei millään ehdi…

    16,90 VAT

    Tavallista hajamielisempi tonttu on kadottanut samettipussit, jotka sisältävät taikapölyä, jonka avulla Joulupukin porot voivat lentää paikasta toiseen! Ilman taikapölyä Joulupukki ei millään ehdi…

  • Olet juuri lisännyt tämän tuotteen ostoskoriin:

    Aarteenetsintä: Joulumysteeri 7 - 10 vuotiaille

    joulu leikkit
    joulu leikkit
    0 out of 5

    Aarteenetsintä: Joulumysteeri 7 – 10 vuotiaille

    avallista hajamielisempi tonttu on kadottanut samettipussit, jotka sisältävät taikapölyä, jonka avulla Joulupukin porot voivat lentää paikasta toiseen! Ilman taikapölyä Joulupukki ei millään ehdi…

    16,90 VAT

    avallista hajamielisempi tonttu on kadottanut samettipussit, jotka sisältävät taikapölyä, jonka avulla Joulupukin porot voivat lentää paikasta toiseen! Ilman taikapölyä Joulupukki ei millään ehdi…

  • Olet juuri lisännyt tämän tuotteen ostoskoriin:

    Joulupuuha – Pöytätabletti

    0 out of 5

    Joulupuuha – Pöytätabletti

    Hieno pöytätabletti jossa hauskaa jouluteemaista puuhaa lapsille – Täydellinen lasten joulujuhlaan tai joulupöytään. Tulosta jokaiselle pikkuvieraalle omansa. Pöytätabletti on sekä jouluinen somiste…

    2,50 VAT

    Hieno pöytätabletti jossa hauskaa jouluteemaista puuhaa lapsille – Täydellinen lasten joulujuhlaan tai joulupöytään. Tulosta jokaiselle pikkuvieraalle omansa. Pöytätabletti on sekä jouluinen somiste…