Kahvidrinkkisi!

kahvidrinkkisi

Ensimmäinen kahvikupillinen

Kahvin alkuperästä kerrotaan monenlaisia tarinoita. Erään kertomuksen mukaan Etiopisan vuoristossa vaelteleva paimen huomasi, että hänen vuohensa piristyivät kummasti erään pensaan punaisia marjoja naposteltuaan. Hän kertoi löydöstään lähiluostarin apotille, joka kävi poimimassa ihmemarjoja, kaatoi niiden päälle kiehuvaa vettä ja maistoi. Juoman virkistävän vaikutuksen innoittamana apotti valmisti juomaa myös luostarin munkeille, jotta nämä pysyisivät hereillä pitkien jumalanpalvelusten ajan. Ehkäpä nämä kahviherätyksen saaneet munkit olivat maailman ensimmäisiä kahvinjuojia?

Miksi kahvia kutsutaan nimellä Jaava

Kahvipuun uskotaan olevan lähtöisin Etipopiasta, josta se on levinnyt Arabiaan. Alussa keitettiin ja syötiin puun marjoja, joiden uskottiin parantavan sairauksia, mutta vasta 1200-luvulla alettiin paahtamaan kahvipapuja. Arabit olivat ensimmäiset kahvia viljelleet ja myyneet. 1400-luvulla kahvia viljeltiin Jemenissä, Egyptissä, Syyriassa ja Turkissa. Pian myös hollantilaiset rupesivat viljelemään kahvia Indonesiassa, ensinä Jaavalla ja sittemmin myös Sumatralla ja Sulawesissä. Hollantilaiset menestyivät toimisaan ja onnistuivat tuottamaan ja kuljettamaan kahvia halvemmin kuin arabit.

Kuumia kohtaamisia

1616 saapui ensimmäinen suuri kahvikuorma Eurooppaan. Kirkonmiehet suhtautuivat tulokkaaseen nihkeästi, sillä jotkut uskoivat kahvin olevan Saatanan korvike kristittyjen ehtoollisviinille. Useat kahvinystävät pappien riveistä anoivat paavilta armoa. Paavi ratkaisi ongelman ristimällä juoman juuri kahviksi. Ensimmäinen kahvila avattiin Venetsiassa, josta alkoikin kahvin riemuvoitto halki koko Euroopan. Vuoteen 1660 mennessä Lontooseen oli avattu 200 kahvilaa.

Tee omat kahvidrinkkisi

Irish Coffee

6 cl irlantilaista viskiä
kahvia
1 tl fariinisokeria
kuohukermaa

Aloita laittamalla fariinisokeri viinilasiin ja kaada päälle viski. Lisää kahvia ja sekoita. Kaada varovasti kevyesti vatkattua kuohukermaa juoman pälle niin, ettei se sekoitu kahviin.

Café Dom

4 cl Benedictinelikööriä (Dom-likööriä)
kahvia
kuohukermaa

Kaada likööri viinilasiin. Kaada päälle kahvia ja lopuksi kevyesti vatkattua kermavaahtoa.

Mexikolainen kahvi

Yhteen kupilliseen:
2 rkl Kahluaa
¼ dl kermaa
Kuumaa, vahvaa, tummapaahdettua kahvia
kermavaahtoa
kanelia

Sekoita Kahlua ja kerma korkeaan lasiin ta isoon kuppiin. Täytä kahvilla. Kaada päälle kermavaahtoa ja rpottele päälle kanelia.

Huurteinen Café Au Lait

Yhteen kupilliseen:
2 dl maitoa
2 dl kylmää vahvaa kahvia
jäitä
halutessa sokeria

Kaada kylmä kahvi ja maito tehosekoittimeen ja sekoita kunnes seos vaahtoaa. Lisää sokeria maun mukaan. Lisää runsaasti jäitä.

Baby Elefant

Yhteen kupilliseen:
6 cl Amarula Cream
vahvaa kahvia/espressoa
kermavaahtoa

Kaada höyryävän kuuma kahvi lasiin. Täytä loppulasi Amarula Creamilla. Kaada päälle kermavaahtoa.

Eräs maailman tärkeimmistä kahvilakaupungeista on kiitoksen velkaa turkkilaisille hienoista perinteistään. 1600-luvun lopulla Wien oli turkkilaisten saartamana, mutta onnistui ajamaan viholliset pakosalle. Paetessaan turkkilaiset jättivät jälkeensä muun muassa muutaman kahvisäkillisen – Wienin kahvilakulttuurin pesämunan. 200 vuotta myöhemmin kaupungissa oli jo yli 600 kahvilaa!