Halloween asu yksinkertaisesti kuuluu Halloweeniin! Halloweenjuhlaan on mukava panostaa hieman ekstraa ja juhlan kruuna Halloween asu, niin lasten kuin aikuisten. Pienempien lasten Halloween puvut eivät tarvitse olla tietenkään pelottavia, vaan esimerkiksi jokin lempieläin hahmo, prinsessa tai supersankari ovat oikein hyviä lasten Halloween asu valintoja. Halloween puvut voi ostaa myös valmiina, valinnanvaraa on runsaasti, tai sitten tehdä sellaisen itse – tänne olemme koonneet tee-se-itse Halloween asu ideoita Halloween juhlaan 2018.
Vampyyri – todellinen klassikko Halloweenasu
Vampyyrihahmo on yksi pelottavimmista, ja Vampyyri-halloween asu on myös helppo tehdä itse kotona. Mustat vaatteet toimivat hyvin vampyyriasun perustana, tai valkoinen kauluspaita ylös asti napitettuna. Vanhasta verhosta tai pöytäliinasta tulee hieno viitta ja käsiin puetaan valkoiset hansikkaat. Mikäli kotoa ei satu löytymään silinterihattua, voi sellaisen löytää edullisesti esimerkiksi pilailupuodista tai askarrella itse mustasta kartongista. Kokonaisuuden viimeistelee kalpea meikki ja vampyyrinhampaat. Halloween asu tarvikkeita voi ostaa muun muassa pilailupuodeista, mutta usein myös lähikaupoista Halloweenin aikaan.
Kurpitsa – Halloween asu perheen pienimmille
Lasten Halloween asut voi ostaa kaupasta tai tehdä itse. Kurpitsa halloween asu sopii erinomaisesti perheen pienimmille. Kotitekoiseen kurpitsa-asuun tarvitset oranssia kangasta, josta ompelet asun, mutta voit myös vain leikata kankaaseen pää- ja hiha-aukot. Täytä kangas pehmusteilla, kuten vaatteilla tai tyynyillä ja sido kangas vyötäröltä. Laita asun alle mielellään pitkähihainen oranssi tai vihreä paita ja legginsit/sukkahousut. Askartele asuun vielä vihreä ”kurpitsanlehti-kaulus”. Voit halutessasi piirtää kankaaseen kurpitsanaaman; silmät, nenän ja suun. Somista koko komeus kurpitsanlehti-pääkoristeella.
Musta kissa – elegantti Halloween asu
Musta kissa-asu on yksikertainen, mutta myös salaperäinen ja hieman pelottava Halloween asu. Musta pitkähihainen t-paita ja mustat legginsit/sukkahousut tai housut, sekä mustat hansikkaat toimivat hienosti asun perustana. Musta höyhenboa sopii turkiksi tai muhkeaksi hännäksi. Askartele kissankorvat huovasta tai muusta kankaasta ja liimaa ne kiinni tavalliseen hiuspantaan. Viimeistele kokonaisuus kissameikillä.
Noita – Halloween asu on kestosuosikki!
Noita halloween asu on todellinen klassikko. Musta perusasu ja vanha verho tai lakana viittana luovat hienot lähtökohdat noidan asuksi. Oman noitahatun voi taiteilla mustasta pahvissa tai sitten sellaisen voi ostaa kaupasta. Pitkät tekokynnet mustaksi tai verenpunaiseksi lakattuna antavat hirvittävän hienon säväyksen asuun! Viimeistele kokonaisuus karmivalla noitameikillä – ja ethän unohda luutaa! Noidan luuta syntyy kätevästi kukkakepistä ja risunipusta.
Merirosvo – sopii täydellisesti Halloweenjuhlaan
Merirosvo kuuluu ehdottomasti Halloween juhlien vieraslistalle! Jotta näyttäisit ihka oikealta merirosvolta, tarvitset suuren/ilmavan, valkoisen paidan – äidin vaatekomerosta saattaa löytyä sellainen, lisäksi tarvitset elegantit pitkät housut, tai vaihtoehtoisesti trikoot ja shortsit. Halloween Merirosvo asuun kuuluu myös liivi, päähuivi, silmälappu ja iso korvakoru, eikä merirosvohattuakaan sovi unohtaa. Jos haluaa tepastella Halloween bileisiin Kapteeni Koukkuna, niin koukun voi askarrella helposti pahvista ja foliosta. Verhoile nyrkissä oleva käsi foliolla, askartele pahvista koukku, jonka käärit myös foliopaperiin, niittaa koukku kiinni nyrkissä olevaan folioon. Lelu-/pehmopapukaija teipattuna olalle on täydellinen loppusilaus Merirosvoasuun!
Muumio – klassikko
Muumio on aina yhtä suosittu klassikkoasu Halloween juhliin. Halloween bileet 2018 eivät olisi täydelliset ilman Muumiota. Muumioasu on pelottavan hauska asuvalinta Halloween juhlaan ja helppo tehdä itse kotona. Mustan tiukan perusasun ympärille yksinkertaisesti kiedotaan kauttaaltaan valkoisia kangassuikaleita. Muistathan, että kangassuikaleita ei saa kietoa liian tiukkaan, jotta asussa on helppo liikkua, ja etteivät jalat ja kädet pääse puutumaan.
Peikko – suloinen valinta perheen pienemmille
Halloween juhliin voivat osallistua kaikenlaiset otukset ja kummajaiset, mutta myös vähän vähemmän kummalliset, kuten tavalliset, kiltit ja suloiset metsän peikot! Peikkoasu syntyy palasta säkkikangasta, joka taitetaan keskeltä ja kankaaseen leikataan pääaukko. Kankaan alle on hyvä pukea paita ja legginsit/sukkahousut. Pujota peikkopuku pään yli ja sido kangasnauhalla tai vyöllä vyötäröltä. Peikonhäntä valmistuu helposti paksusta langasta. Viimeistele Peikko Halloween asu pörröisillä hiuksilla ja meikillä – ja voilà! Suloiset Halloweenpeikot ovat valmiina juhlaan!
Kummitus tai aave
Kummitusasu on yksinkertainen, tehokas ja aina yhtä suosittu Halloween asu. Kummitus asuun tarvitset vanhan (tai uuden) lakanan. Askartele kummitukselle mustasta huovasta suu, nenä ja silmät. Liimaa tai ompele ne kiinni lakanaan. Leikkaa silmien kohdalle pienet aukot, jotta kummitus näkee kenet aikoo pelästyttää! Harjoittele lisäksi aavemaisia, pelottavia ääniä, niin säikähdysefekti on täydellinen. Vanhemmat lapset ja aikuiset voivat myös pukeutua kummitukseksi tai aaveeksi – mustat vaatteet ja valkoinen naamio ovat aika pelottava yhdistelmä!
Lempi eläinhahmo – täydellinen Halloween puku pienimmille juhlavieraille
Hyvä valinta naamiaisasuksi pienille Halloweenvieraille on pukeutua lempieläinhahmoksi, ehkäpä tiikeriksi tai leijonaksi. Tiikeriraitainen pyjama, yksinkertainen kasvomaalaus ja ”korvapanta” – lopputuloksena oikein hieno pienten lasten Halloween asu!
Paholainen – helppoa ja hauskaa
Punaista päästä varpaisiin! Pirunsarvet-hiuspanta ja kolmikärkihäntä viimeistelevät asun täydelliseksi. Sarvet ja hännän voit ostaa valmiina kaupasta, mutta voit askarrella ne myös itse narusta ja paperista. Lisää tehoa asuun saat atraimella, jonka voit tehdä myös itse – kukkakepistä ja paperista.